Unohdetut kasinopelit ja miten niitä pelattiin

Julkaistu 23. helmikuuta 2026 | 4 min lukuaika

Kasinoiden pelialueet ovat aikoinaan hallinneiden pelien hautausmaa. Faro keräsi 1800-luvun Amerikassa enemmän rahaa kuin ruletti ja blackjack yhteensä, ja tänään pöytää ei löydy mistään. Pelien kuolemansyyt ovat lähes aina laskennallisia: talon kate oli joko liian ohut maksamaan lattiatilasta tai niin paksu, että pelaajat hylkäsivät pelin heti kun pystyivät vertailemaan.

Seuraavassa on lyhyt kierros peleihin, jotka ovat todella kadonneet tai lähes kadonneet — kunkin kohdalla mekanismi, joka sai sen toimimaan, ja kate, joka lopulta ratkaisi sen kohtalon.

Faro: peli, joka hallitsi Amerikan villiä länttä

Faro jaettiin laatikosta pöytäkuvioon, jossa oli kolmetoista korttiarvoa. Pelaajat panostivat arvoon, jakaja käänsi kaksi korttia — toinen häviävä, toinen voittava — ja panokset selvitettiin. Se oli nopea, kuvio oli täydelle salille riittävän yksinkertainen, eikä se vaatinut pelaajalta juuri taitoa.

Talo otti rahansa kahdesta kapeasta säännöstä. Kun kierroksen molemmat kortit olivat samaa arvoa, kyseessä oli split, ja pankki otti puolet kaikesta tuolle arvolle panostetusta. Pakan viimeisellä kierroksella, kolme korttia jäljellä, maksut siirtyivät pankin hyväksi. Rehellinen kate oli ohut, mistä seurasi ennustettava asia: farosta tuli peli, joka yhdistettiin vahvimmin viritettyihin jakolaatikoihin ja vilpillisiin jakajiin, ja sääntely ja maine tappoivat sen yhdessä.

Trente et quarante: lähes tasapeli yhdellä koukulla

Trente et quarantessa jakaja laskee kaksi riviä, mustan ja punaisen, ja lisää korttien arvoja kunnes kumpikin rivi ylittää kolmenkymmenen. Kolmeakymmentäyhtä lähempänä oleva rivi voittaa. Koska molemmat rivit syntyvät samalla tavalla, veto on hyvin lähellä tasapeliä — ja juuri siksi peli tarvitsi säännön, joka maksoi sen olemassaolon.

Tuo sääntö on refait. Kun molemmat rivit ovat kolmekymmentäyksi, jako on mitätön ja pelaajan on jätettävä panos seuraavaan jakoon tai maksettava siitä puolet saadakseen sen pois. Talon etu asuu kokonaan tuossa yhdessä tilanteessa ja on noin yksi prosentti — yksi matalimmista kasinopöydässä koskaan tarjotuista katteista. Peli säilyy kourallisessa ranskalaisia ja monacolaisia saleja eikä käytännössä lainkaan verkossa.

Hazard: esi-isä eikä peli

Hazard oli 1700- ja 1800-luvun englantilainen noppapeli, jota pelattiin nimetyllä luvulla, mainilla, ja toisella luvulla, chancella, joka heittäjän oli sen jälkeen toistettava. Se ei niinkään kadonnut kuin muuttui: hazardin amerikkalainen yksinkertaistus on craps, ja häviävää heittoa tarkoittava sana crabs elää vielä nimessä.

Hazard osoittaa, että pelit kuolevat harvoin pelkkiin kertoimiinsa. Sen kate oli kohtuullinen; ongelma oli, että säännöt vaativat kappaleen selitystä, ja yksinkertaisempi versio samalla matematiikalla voitti sen pelialueella. Jokainen tähän päivään säilynyt pöytäpeli on sellainen, jonka tuntematon oppii seisaaltaan.

Boule ja sic bo: toinen rankaisi pelaajaa, toinen ei

Boule on selvin tapaus yksinkertaisesti liian korkeasta katteesta. Pallo putoaa kulhoon, jossa on kahdeksantoista lokeroa numeroilla yhdestä yhdeksään, eli jokainen numero kahdesti. Voittava numero maksaa seitsemän yhteen. Laske: voitat seitsemän yksikköä kerran yhdeksästä ja häviät yhden muilla kahdeksalla kerralla, joten odotusarvo on miinus yksi yhdeksäsosa, noin yksitoista prosenttia sinua vastaan — nelinkertainen eurooppalaiseen rulettiin verrattuna. Juuri siksi boule pysyi ranskalaisen maaseudun kuriositeettina.

Sic bo on vastaesimerkki: vanha kolmen nopan peli, joka ei koskaan kadonnut, koska sen päävedon kestää vertailun. Veto siitä, että summa on pieni tai suuri, häviää vain kolmoisluvulle, ja kolmoisluku osuu kuusi kertaa kahdestasadastakuudestatoista, joten kate on 6 ÷ 216 eli noin 2,8 prosenttia. Saman kuvion vedot tiettyyn summaan ovat paljon huonompia — siinä on pöydän todellinen opetus: peli ei ole hyvä tai huono, yksittäinen veto on.

Mitä hautausmaa opettaa

Kolme kuviota kulkee kaikkien näiden pelien läpi. Ohut kate houkuttelee huijaamaan, koska peli kannattaa vain rikkomalla sitä. Paksu kate säilyy vain niin kauan kuin pelaajat eivät voi verrata sitä mihinkään. Ja monimutkaisuus häviää aina yksinkertaisemmalle pelille, jonka matematiikka on sama.

Tämän historian käytännön hyöty on vertailu. Vanha peli ei ole parempi veto siksi, että se on vanha — boule on yksi huonoimmista eurooppalaisen kasinon koskaan tarjoamista vedoista, ja se on kaksisataa vuotta vanha. Ainoa kysymisen arvoinen kysymys mistä tahansa pöydästä, vanhasta tai uudesta, on paljonko kate on juuri siinä vedossa, jonka aiot tehdä.

Usein kysytyt kysymykset historiallisista kasinopeleistä

Miksi faro katosi?

Sen rehellinen kate oli liian ohut kannattamaan pöytää, mikä teki viritetyistä jakolaatikoista yleisiä. Kun sekä valvojat että pelaajat huomasivat sen, peli menetti tarvitsemansa luottamuksen ja korvautui blackjackilla ja crapsilla.

Voiko näitä pelejä yhä pelata?

Trente et quarante ja boule säilyvät pienessä joukossa ranskalaisia ja monacolaisia kasinoita. Sic bo on laajasti saatavilla, myös verkossa. Faro ja klassinen hazard ovat käytännössä museokappaleita.

Tarjoavatko vanhemmat pelit paremmat kertoimet?

Ei. Ikä ei kerro katteesta mitään. Trente et quarante on yksi halvimmista koskaan tarjotuista vedoista ja boule yksi kalleimmista, ja ne ovat samasta maasta ja samalta vuosisadalta.

Mikä korvasi nämä pelit?

Pöytäpuolella blackjack, craps ja ruletti, myöhemmin kolikkopelit, jotka eivät tarvitse jakajaa eikä pelaajien vähimmäismäärää. Valikoiman ratkaisee pelialueen talous, ei yksin pelaajien maku.

Lisätietoa pelistä, joka aikoinaan hallitsi amerikkalaista rahapeliä: tietosanakirjan artikkeli farosta.

Sama laskennallinen näkökulma jatkuu aiheissa mitä pelimerkkien värit todella koodaavat, miten kolikkopelien satunnaisuus tuotetaan ja sertifioidaan, miten kasinoluotto muuttaa session velaksi ja rajat, jotka todella muuttavat sen miten sessio päättyy.